Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » Ajankohtaista » PaltaSRA-2022

PaltaSRA-2022

  • admin 

Nyt voi puhua jo perinteisestä PaltaSRA:sta, kolmas vuosi peräkkäin joten tapahtuma on juurrutettu Kainuun SRA -vuoteen.

Tänä vuonna tapahtumaa varjosti radan massiivinen remontti joka uhkasi välillä jopa koko tapahtumaa. Onneksi lopulta jätettiin vain kivääri pois valikoimasta ja sen täytteeksi ammuttiin pistoolilla ja haulikolla, molemmilla normaalia reilummin. Pistoolile kolme rastia ja haulikolle kaksi.

Pistoolirata

Pistooliin tuli heti kättelyssä luulot pois vetävä 50m etäisyydeltä ammuttava rasti jossa tiukat sektorit ja vyörytettiin vielä rakennuksen sisäänkin. Ne jotka osuivat rauhallisesti lapioivat tässä helppoja pisteitä kun taas ne jotka puhkoivat valkoisia kynsivät äkkiä niin syvällä että nolla jäi kertoimeksi.

Toinen pistoolirasti, amet 25m oli jo perinteisempi jossa vauhti ja osuminen tasapainossa eikä mitään turhaa kikkailua. Kolmesta laatikosta näkyvät maalit pois ja tulos ylös.

Viimeinen rasti sisälsi ylimääräistä toimintaa, pommi piti purkaa ennen suoritusta ja itse rasti oli ammuttava vain vahvempaa kättä käyttäen. Etäisyys sikäli makea että voi vähän puhua somotuksesta. Seniorille toki polviltaan ylösnousu ja pehmeässä hiekassa ylämäkeen ryntäily tuotti omat nautintonsa. Mukava rasti silti.

Haulikossa kaksi perusrastia, ensin rakennusten takaa hyvin lähelle (2m) ja hyvin kauas (30m). Viimeisenä haulikkorastina reipas juoksu somottaen, joka näytti selvältä mutta pääsi yllättämään jopa kisan ykkösen, metrin päästä kun voi ampua kiekon kolmekin kertaa ennenkuin se särkyy.

Kisassa annettiin yksi DQ ja se muistuttaa meitä kaikkia tämän lajin ensimmäisestä arvosteltavasta asiasta eli turvallisuudesta. Se on SRA:ssa tuloksiin vaikuttavissa asioissa ensimmäisenä ja armottomimpana.

Mitalikolmikko

Kilpailun tuloksia voit tarkastella täällä: SSI -PaltaSRA-2022

PaltaSRA-2022 tulokset

Kilpailu oli KainuuCUP:n osakilpailu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *