Vuolijoen reserviläiset asetti tasoa KainuuCUP:n osakilpailussa 4.6.2022. Otanmäen radalla ammuttiin kahdessa ryhmässä kaksi kivääri-, kaksi pistooli- ja yksi haulikkorasti.
Näin seniorina nautin eniten lähes sadan metrin juoksun ja neljästi polvelle menon vaatineen kiväärirastin suorittamisesta. Etenkin kun sen sai tehdä kahteen kertaan. Rastit 1 ja 2 ammuttiin siis kiväärillä, amet n. 100-28m. Vallin juureen oli asetettu kaksi kolmen kongitelineen ryhmää ja neljälle eri matkalle erilaisia rakenteita joita saattoi käyttää hyväksi tähtäillessään maaleja. Ampumaetäisyys ja maalien koko asetti haasteen rauhalliselle tähtäämiselle mutta pisteitä ei jäänyt ellei myös juossut välejä nopeasti. Katsomossa uhkailtiin että tämä on sellanen viidenkymmenen sekunnin rasti mutta paraskin taisi päästä karvan päälle minuutin ja osalla loppui patruunat kesken ennen viimeiseen ampumapaikkaan saapumista. Hyvä dynaaminen rasti joka eroitteli kilpailijoita olematta ihan överi. Oikein mukavat rastit!
Pistoolirastit aloitti perinteinen kahden ampumapaikan ilottelu. Amet 30-10m, tauluja EA-taulujen seassa. Sopiva aloitus pistoolille ja otti hyvin löysät pois.
Haulikkorasti kierrätti ampujaa seinän puolelta toiselle ja samalla sekoitti ammuttavat maalit siten että se mikä näkyi vasemmalle ei näkynyt oikealle vaikka olikin samalla puolelle. Ellei ollut tarkkana, oli helppo jättää yksi ampumatta.
Toinen pistoolirasti ammuttiin samalla alueella kuin haulikkorasti mutta nyt pelkillä kongeille. Todella nopea rasti ja lyhyt ampumaetäisyys. Osua piti tässäkin, etenkin siihen ensimmäiseen etenemisen estävään kongiin joka oli n. 50 m päässä.
Otanmäen kisa oli ensimmäinen jossa kokeiltiin reaaliaikaista tulostensyöttöä ShootnScoren kautta useamman tuomarin ja useamman ryhmän kesken. Kokemus tästä oli yksinomaan hyvä ja jatkossa pyritään viemään myös ilmoittautuminen tätä kautta. Arvelen että muutaman kisan jälkeen nämä rutiinit helpottaa ja sujuvoittaa niin kilpailijoiden kuin järjestäjienkin työtä.
Iso kiitos Vuolijoen reserviläisille, keli oli täydellinen sitä pientä vesikuuroa unohtamatta. Makkarat kuumia ja rastien huolto toimi kuin se junan vessa. Mukava kisata ja tuomaroida. Arvelen että tästä saadaan Kainuun kisoihin taas yksi kiintotähti lisää ensi vuodelle.
Kisan mitalikolmikko, ykkösen käsissä komea kiertopalkinto:
Tarkemmat tulokset ShootNScoreIt.
Kisa oli KainuuCUP osakilpailu.